Digitaalinen osallisuus – työpajat, koulutukset ja kohtaamiset

Koko Kasvukausi®-prosessimme taipuu digitaaliseen ympäristöön. Järjestämme innoittavat työpajat ja valaisevat koulutukset toivottujen digitaalisten työkalujen avulla.

Erityisosaamistamme ovat muutoskonsultaatio, muutostilanteiden ratkaiseminen osallistamisen ja palvelumuotoilun keinoilla ja osallistamisen konsultaatio. Alla digitaalisen osallistamisen palvelumme.

Tilamuutokset, joihin liittyy organisaatiomuutos

Herkkiin tilanteisiin ehdotamme käytäntöjen uudelleen miettimistä ja yhteisen tarkoituksen metsästämistä digitaalisen työpajan avulla. Saamme tilan käyttäjät sitoutettua uuteen yhteisöön ja käytänteisiin, kun he ovat saaneet olla itse niitä linjaamassa.

”Lapset olivat aktiivisesti mukana ideoimassa ja intoutuivat leikkimään suunnittelemissaan majoissa. Olipas innostava projekti kasvattajienkin näkökulmasta.”
Päiväkodin varajohtaja Jenni Ryynänen, Helsingin kaupunki

Muutto uusiin tiloihin

Erityisesti asiakkaamme kohtaavat paljon haasteita avotoimistoon muuttaminen kanssa. Käyttäjien osallistaminen toiveiden, tarpeiden ja pelkojen käsittelemiseksi. Aloitamme tilatuumauksella, jonka avulla haistelemme uutta suuntaa ja tunteita. Jatkamme kyselyllä, jonka perusteella saamme olennaista tietoa kynnyskysymyksistä. Kynnyskysymykset otamme esiin digitaalisessa työpajassa, jossa etsimme yhdessä ratkaisuja paremman ja viihtyisämmän tilan aikaansaamiseksi.

Lue asiakkaastamme, jonka avotoimistoon muutto sujui paremmin kuin hyvin: “Käsittämättömän hiljainen avotoimisto” Grant Thornton Helsingille akustiikan osaamisella.

Osallistamisen ja etäosallistamisen konsultointi

Miten osallistaa ihmisiä tärkeisiin hankkeisiin? Miten saada avainhenkilöt mukaan toimintaan? Miten järjestää kohtaamisia etänä? Me koulutamme etänä tai järjestämme työpajan, jossa käyttäjät pääsevät itse visioimaan parhaita ratkaisuja tuntemilleen kohderyhmille.

Lue erään päiväkodin riemastuttava kokemus lasten etäosallistamisesta uuden päiväkodin suunnitteluun.

Digitaalisista osallistamisratkaisuistamme tietää erityisesti kasvujohtaja ja fasilitoija Essi Tammimaa. Älä epäröi kysyä teidän tarpeitanne palvelevaa digitaalista ratkaisua.

 

Osallistavan suunnittelun uutiset suoraan sähköpostiisi!

Asiantuntijamme
pitävät sinut ajan tasalla!
Tilaa
uutiskirjeemme tästä!
Copyright © 2020 Tilassa Oy