Pitääkö pyörätuolilla kaikkialle päästä?

19.7.2017

Esteettömyys ja esteetön ympäristö – se, että pääsemme omien mieluisten harrastusten ja kulttuurin pariin, päivittäisten kauppa-asioiden hoitaminen, mahdollisuus työhön ja opintoihin sekä kohtuulliseen toimeentuloon, ovat monelle meistä aivan itsestään selviä asioita, mutta samaan aikaan ne voivat olla päivittäisiä haasteita vammaisille.

Esteellinen ympäristö on syrjintää

Suomen perustuslaki kieltää yksiselitteisesti syrjinnän esimerkiksi vamman tai terveydentilan perusteella. Viime vuoden alussa voimaan tulleen yhdenvertaisuuslain mukaan tavaroiden tai palvelujen tarjoaja on velvollinen tekemään asianmukaiset ja kulloisessakin tilanteessa tarvittavat kohtuulliset mukautukset, jotta vammainen henkilö voi yhdenvertaisesti muiden kanssa saada yleisesti tarjolla olevia tavaroita ja palveluita. Samalla laki määrittelee syrjinnäksi myös kohtuullisten mukautusten epäämisen.

Taustalla usein ymmärtämättömyys

Vammaisuuden perusteella tapahtuvalle syrjinnälle on tyypillistä se, ettei sitä useinkaan edes tunnisteta syrjinnäksi. Vammaisten elämänpiiri mielletään vain erilliseksi vammattoman väestönosan elinpiiristä.

Vammaisten ei ajatella esimerkiksi käyvän samoissa työpaikoissa kuin vammattomien tai ylipäänsä edes osallistuvan työelämään. Heidän ei myöskään mielletä käyttävän ravintoloita, kauppoja ja kouluja tai vievän lapsensa päivähoitoon siinä missä muutkin. Pikemminkin heidät käsitetään helposti lähinnä hoidon ja hoivan kohteiksi, vaikka monien vammaisten arkielämä ei eroa mitenkään vammattomien arjesta.

Esteetön ympäristö on hyvä kaikille

Esteetön ympäristö on välttämätön vammaisille, mutta samalla se myös merkittävästi auttaa muita tilan käyttäjiä. Esimerkiksi siivoaminen ja tavaroiden kuljettaminen sujuvat huomattavasti jouhevammin, kun esteitä ei ole.

Esteettömyyden pelätään turhaan nostavan rakennuskustannuksia

[bctt tweet=”Pitkällä aikavälillä esteettömyys voi jopa säästää kustannuksia, sillä tilojen toimivuus vähentää muutostarpeita” username=”tilassa”]

Esteettömyys ei yleensä merkittävästi nosta rakennuskustannuksia, mutta vaatii kyllä hyvää suunnittelua ja suunnitelmien toteuttamista. Pitkällä aikavälillä esteettömyys voi jopa säästää kustannuksia, sillä tilojen toimivuus vähentää muutostarpeita ja useimmiten parantaa esimerkiksi eri toimintojen sujuvuutta, kuten nopeuttaa suurien ihmismäärien asiointia ja siirtymistä paikasta toiseen.

Esteettömässä ympäristössä kaikkien on mukava olla ja toimia.

Karin Mäkitalo, sisustusarkkitehti, esteettömyyskartoittaja 

Osallistavan suunnittelun uutiset suoraan sähköpostiisi!

Asiantuntijamme
pitävät sinut ajan tasalla!
Tilaa
uutiskirjeemme tästä!
Copyright © 2024 Tilassa Oy