Näin liikkuminen parantaa oppimistuloksia

13.1.2017

Liikkuminen ja liikunta ovat muutakin kuin vain urheilua tai yksi oppiaine muiden joukossa. Liikkumisen on todettu lisäävän niin lasten älyllistä suorituskykyä kuin parantavan koulumenestystäkin (British Journal of Sports Medicine).

Liikunta on toki tärkeää fyysisen terveyden kannalta, mutta aktiivisen liikunnan on havaittu kehittävän myös itsevarmuutta ja sosiaalisia taitoja.

Motoristen taitojen hallitseminen vaikuttaa aivojen kehittymiseen, sillä samat keskushermoston mekanismit vastaavat rinnakkain sekä motoristen että tiedollisten taitojen ohjauksesta.

Liikkuminen auttaa oppimaan

Liikunnassa tapahtuvaa sosiaalista vuorovaikutusta pidetään yhtenä keskeisimpänä tekijänä, joka vaikuttaa suoraan myös oppimiseen. Vuorovaikutukseen perustuva oppiminen vaikuttaa esimerkiksi

  • kykyyn työskennellä yhteisöllisesti,
  • kykyyn ottaa vastuuta omasta toiminnasta,
  • aloitteellisuuteen ja aktiivisuuteen 
  • sekä kykyyn arvioida omaa suoritusta.

Liikkuminen tarjoaa mahdollisuuksia sosiaaliseen vuorovaikutukseen pelien ja leikkien kautta, ja voi siten selittää liikkumisen ja oppimisen välistä vahvaa yhteyttä. Liikkuminen kehittää lapsen kykyä kuunnella ja noudattaa ohjeita, odottaa omaa vuoroaan sekä valita tilanteeseen soveltuvat toimintatavat. Pelit ja leikit kehittävät parhaimmillaan ryhmätyötaitoja, itseohjautuvuutta ja kykyä toimia erilaisten ihmisen kanssa. Nämä seikat voivat osaltaan selittää liikunnallisesti aktiivisten lasten hyviä oppimistuloksia.

Miltä tulevaisuuden oppimisympäristö näyttää liikkumisen näkökulmasta?

Lapset liikkuvat luonnostaan, joten oppimisympäristösuunnittelun kannalta se tarkoittaa enemmänkin sitä, että poistetaan liikkumisen esteitä ja passivoivia kalusteita. Pitää rakentaa tiloja, jotka houkuttelevat toiminnallisuuteen ja erilaisiin kokeiluihin. Esimerkiksi tasapainoa ja keskivartalon tukilihaksia haastavat istuimet mahdollistavan pienen liikehdinnän vierustoveria häiritsemättä, ja korkeussäädettävät seisomapöydät vähentävät lapsellekin haitallista liiallista istumista ja tukevat ergonomiaa.

Istuessa järki seisoo

Tarjoamalla lapsille liikkumismahdollisuuksia tarjoamme hyvinvoinnin ja terveyden lisäksi myös parempia mahdollisuuksia oppia uutta. Vanha sanonta “Istuessa järki seisoo” pitää siis tältä osin paikkaansa.

Karin Mäkitalo, Sisustusarkkitehti ja esteettömyyskartoittaja, Yritys- ja oppimisympäristöjen suunnittelu

Osallistavan suunnittelun uutiset suoraan sähköpostiisi!

Asiantuntijamme
pitävät sinut ajan tasalla!
Tilaa
uutiskirjeemme tästä!
Copyright © 2024 Tilassa Oy