Case Story: Hiukkavaaran monitoimitalon päiväkoti – Taikapolku

7.6.2017

Tavoitteena joustavan yhtenäinen ja pedagogisesti monipuolinen kokonaisuus

”Työryhmä toivoi löydettävän uusia ja innovatiivisia ratkaisuita. Tilojen tuli muodostaa monipuolinen ja joustava kokonaisuus, jossa on mahdollisuus luoviin ratkaisuihin käyttäen monipuolisesti muuttuvia leikkikalusteita.”

Projektin tavoitteena oli suunnitella pedagogisesti monipuolinen päiväkotiympäristö sekä joustava yhtenäinen kokonaisuus, jossa lapsi ja oppiminen ovat tilankäytön keskeinen lähtökohta. Oppimisympäristön toivottiin tarjoavan mahdollisuus leikkiin, omaan rauhaan sekä muuhun toimintaan. Tilojen haluttiin tukevan lapsen uteliaisuutta sekä kiinnostusta oppimiseen.

Kalusteiden muunneltavuus sekä ryhmittelyn ja siirtelyn helppous ovat avainasioita suunnittelussa. Ergonomisuus ja esteettömyys on tärkeää huomioida eri käyttäjien näkökulmista, niin lasten kuin aikuisten. Erityisesti varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen oppimisympäristön pitää olla terveellinen ja turvallinen, oppimista edistävä sekä kehittävä lapsen kehitys ja ikä huomioon ottaen. Myös tieto- ja viestintätekniikka on hyvä noteerata suunnitelussa.

Päiväkodin kalustesuunnittelu yhteistyössä Lekolarin kanssa

Hiukkavaaran monitoimitalon päiväkodin kalustesuunnittelu tehtiin yhteistyössä Lekolarin kanssa. Hiukkavaaran monitoimitalo valmistuu kesällä 2017. Monitoimitaloon tulee sijoittumaan yhtenöinen peruskoulu, päiväkoti, yhtenäisperuskoulu sekä nuorisotalo. Päiväkoti on laajuudeltaan kuuden ryhmän ja kahden esiopetusryhmän kokoinen. Päiväkoti aloittaa syksyllä 2017.

Miten onnistuimme? Palautetta asiakkaalta:

”Tarjouksessa on esitetty mielenkiintoisia ja innovatiivisia ratkaisuja, mm. säädettävä lastentuoli tarjoaa sujuvan ratkaisun sisarryhmän kalusteille. Kalusteiden siirrettävyys on huomioitu mm. kalustepyörillä tuoleissa. Huonekuvaukset huomioitu hienosti, kalusteratkaisut tukevat erinomaisesti leikkiä ja toiminnallisuutta.”

Suunnitelmat luotiin niin, että ne olivat tarjouspyynnön mukaiset, leikkiä ja toimintaa tukevat sekä oppimaan innostavat. Saimme suunnittelusta palautetta näin:

  • Kalustus täytti määrälliset vaatimukset sekä kalustekokonaisuudet olivat laadukkaita ja turvallisia.
  • Toiminnallisuudessa oli huomioitu eri ikäryhmät suunnittelemalla erilaisia toiminnallisia ratkaisuja eri ikä-ryhmille. 
  • Kalustekokonaisuus on miellyttävä ja aktivoi lasta toimimaan leikkeihin ja liikkumaan.
  • Kokonaisuus on harmoninen ja linjassa talossa vallitsevaan arkkitehtuuriin.
  • Kalusteratkaisuissa on huomioitu hyvin talon kiintokalusteet.
  • Akustiikka on huomioitu monipuolisesti sekä siivous ja puhtaanapito on huomioitu kangasvalinnoissa.

 

Hiukkavaaran monitoimitalon päiväkoti aukeaa syksyllä 2017 ja tuskin maltamme odottaa kommentteja, kuinka käyttäjät ottavat uudet tilat vastaan!


Asiakas: Päiväkoti Taikapolku

Oulussa sijaitseva Hiukkavaaran monitoimitalon päiväkoti – Taikapolku

Tilassa suunnittelutiimi:

Tilasuunnittelu: Karin Mäkitalo, sisustusarkkitehti, esteettömyyskartoittaja

sekä Lekolar-Printel Oy

 

Osallistavan suunnittelun uutiset suoraan sähköpostiisi!

Asiantuntijamme
pitävät sinut ajan tasalla!
Tilaa
uutiskirjeemme tästä!
Copyright © 2024 Tilassa Oy