Ikkuna työelämään – Sisustusarkkitehtiharjoittelijan päiväkirja

23.8.2022

 

Tilassa-tiimi sai vahvistusta keväällä 2022, kun toimistolle saapui työharjoitteluun Savonia ammattikorkeakoulun sisustusarkkitehtiopiskelija. Pyysimme Vilvaa kirjoittamaan blogipostauksen kokemuksistaan harjoitteluajasta.

– Ai blogipostaus? No tottakai!

Harjoittelupaikan etsintäprosessi käynnistyi vuoden vaihteessa, kun olin saanut hahmoteltua käynnissä olleen opinnäytetyön aikataulun. Tiesin jo alusta lähtien, että suuntaisin harjoitteluaikani pääkaupunkiseudulle. Hakukriteerinä oli, että pääsisin hyödyntämään sekä palvelumuotoilua että sisustusarkkitehtuurillista osaamista, ja että suunnittelutoimiston arvot kohtaisivat omien kanssa. Tilassa Oy:n nettisivut vakuuttivat, että heille avoimen hakemuksen lähettäminen olisi kannattavaa. Ilokseni Harrilta saapui vastaus, josta huokui yhteinen mielenkiinto tilasuunnitteluun. Järjestimme ajan videohaastattelulle, jonka yhteydessä tutustuimme toisiimme puolin ja toisin. Puhelun jälkeen solmimme harjoittelusopimuksen. Päätöksen myötä irtisanoin vuokra-asuntoni Kuopiosta ja muutin Helsinkiin helmikuun lopulla.

Ensimmäisenä maanantaina saavuin toimistolle aamupäivästä. Olin häslännyt julkisten kanssa oikein huolella ja joutunut juoksemaan korttelin verran väärältä bussipysäkiltä toiselle pahimmilla jäätikkökeleillä. Onneksi itsetuntemus on kasvanut vuosien varrella sen verran, että olin ymmärtänyt varata siirtymiseen ylimääräistä aikaa. Toimistolla minua odotti rento ja positiivinen vastaanotto. Viikko kului perehdytyksessä, perusasioiden läpikäynnissä ja tietenkin toimistoon, käynnissä oleviin projekteihin sekä tiimiin tutustuessa.

 

Maaliroiskeita ja messuhumua

Yksi ensimmäisistä työtehtävistä oli, että pääsin tutustumaan käynnissä olevaan projektiin Pasilassa ja toimimaan maalausapuna työmaalla. Yhteistyö aliurakoitsijan kanssa sujui mallikkaasti, kun energiaa työpäiviin toi Suomirock -hittien kuuntelu (ja lauleskelu) sekä lounasravintolan karkkibuffet. Pääsin seuraamaan ja osallistumaan urakan eri vaiheisiin: oli tuotteiden noutoa rautakaupasta, seinien kittausta ja tasoittamista sekä pintojen maalaamista pohja- ja pintamaaleilla. Hyvää vastapainoa toimistohommille!

 

Toinen arvokas kokemus syntyi, kun edustin Tilassa Oy:ta Rakenna & Remontoi -messuilla Laatusuunnittelijoiden osastolla. Kollektiivin kokeneet asiantuntijat antoivat hyviä neuvoja asiakkaiden ensikohtaamisiin, sain kuulla heidän kokemuksia oman alan suunnittelutehtävistä ja erilaisista projekteista. Asiakaskontaktien lisäksi minulla oli mahdollisuus kierrellä messuilla ja tutustua muihin osastoihin. Kävin esittäytymässä alalla toimijoilla ja ilokseni pääsin käymään ammatillista vuoropuhelua alasta useamman kanssa. Tutustuin esimerkiksi kotimaisiin porras- ja kaidevalmistajiin, sähkö- ja valaisinautomatisointitekniikkaan, sekä kiertoilmalla toimiviin saunakiuasjärjestelmiin.

 

Laaja kirjo työtehtäviä

Harjoitteluaikanani pääsin käsiksi myös toimistolla tehtäviin sisustusarkkitehdin töihin. Pääsin avustamaan esimerkiksi materiaali- ja kalustevalinnoissa, rakennustapaselosteen teossa ja luomaan oppimisympäristön konseptisuunnitelmalle taittoa sekä visuaalista ilmettä. Tuotin suunnitelmistamme visualisointikuvia eri ohjelmistoja hyväksikäyttäen. Asiakaskäynneillä pääsin seuraamaan projektin etenemistä ja toimimaan sihteerinä mittanauha kädessä, muistiinpanoja kirjaten. Lisäksi edesautoin projektien hallintaa kokoamalla sisältöjä sisäisiin kirjastoihin. Toimin myös aktiivisesti toimiston sisäisessä kehitystyössä päivittämällä somestrategiaa ja Tilassa Oy:n sometilejä.

Kaiken kaikkiaan koen, että harjoittelun suorittaminen pienemmässä suunnittelutoimistossa antoi mahdollisuuden yksilöllisempään kohtaamiseen ja joustavampaan työaikaan. Yhteistyö tiimiläisten kanssa sujui jouhevasti ja kaikilla tuntui olevan aikaa harjoittelijan kysymyksille ja mentoroinnille. Mukava yllätys harjoittelun ja valmistumisen päätteeksi oli, kun minulle tarjottiin kesätöitä Tilassa -tiimissä sisustusarkkitehtina!


Kirjoittanut: Vilva Pesonen

Osallistavan suunnittelun uutiset suoraan sähköpostiisi!

Asiantuntijamme
pitävät sinut ajan tasalla!
Tilaa
uutiskirjeemme tästä!
Copyright © 2024 Tilassa Oy