Porvoon kirjastoautolle esteetön, innostava ja muunneltava tilakonsepti

7.5.2020

Porvoon vanhan ja rakastetun kirjastoauton matka oli tullut tiensä päähän, kun meidät pyydettiin selvittämään, mitä kuntalaiset kirjastoautolta oikeasti haluavat. Tilassa oy suunnitteli uudelle kirjastoautolle esteettömän, innostavan ja muunneltavan tilakonseptin. Porvoon kirjastoauto kaasuttaa käyttöön elokuussa. 

Porvoon kirjastotoimi halusi huomioida käyttäjien muuttuneet tarpeet uuden kirjastoauton palveluissa. Koska suuri osa käyttäjistä on senioreita, esteettömyys oli aivan välttämätön osa kirjastoauton suunnittelua. Kirjastoautosta haluttiin kuitenkin myös muunneltava kohtaamispaikka, joka voisi helposti rikastuttaa erilaisia tapahtumia. Eikä innokkaiden koululaiskäyttäjienkään tarpeita sopinut suunnittelussa unohtaa. 

”Kasvukausi oli kokonaisvaltainen prosessi henkilökunnalle ja asiakkaille. Tärkeintä oli kuitenkin, että koko organisaatio oppi prosessista.” Palveluesimies Catharina Latvala

Porvoon kaupunginkirjaston palveluesimiehellä Catharina Latvalalla on vain hyvää sanottavaa yhdessä suunnittelemisesta. 

– Tilassa oy:n työntekijät olivat tosi mukavia, hauskoja tyyppejä ja ottivat hyvin huomioon erilaiset ihmiset. He olivat myös perehtyneet asiaan tosi hienosti, vaikkei uusia kirjastoautoja joka päivä suunnitellakaan. 

Kirjastoauton osallistava suunnittelu kasvatti henkilökunnan osaamista 

Kirjastoauton kirjahyllyt

Kun aloitimme kirjastoauton tilojen suunnittelun, Porvoon kirjastotoimella ei ollut juurikaan kokemusta osallistavasta tekemistavasta. 

 – Nyt emme tehneet niin kuin ennen vanhaan, että päätetään ostaa kirjastoauto ja ostetaan se, naurahtaa Catharina Latvala. 

Kasvukausi®-suunnittelu osoittautui matkaksi myös kirjaston käyttäjien sielunmaisemaan.

– Osallistaminen oli hauskaa ja vähän jännittävääkin. Kasvukausi oli kokonaisvaltainen prosessi henkilökunnalle ja asiakkaille. Tärkeintä oli kuitenkin, että koko organisaatio oppi prosessista. Henkilökunta ei sanonut vain, että haluamme vihreitä tuoleja. vaan me opimme tavan toimia ja ajatella asioita uudella tavalla. 

Palveluvalikoimaan suunniteltiin myös verinäytteiden ottamista. Tulevaisuudessa kirjastoauto voi tuoda monenlaisia palveluita ihmisten lähelle.

Nyt kun Porvoo työstää pääkirjaston suurta tilamuutosta Tilassa oy:n kanssa, he osaavat hyödyntää osallistamisen ja suunnitteluprosessin osaamista.

Kasvukauden® avulla kirjastoauton tärkeimmät palvelut kuntalaisille kirkastuivat

Ennen suunnittelun aloittamista istuimme yhdessä alas Tilatuumaukseen. Kartoitimme kirjastoväen kokemusta käyttäjien käyttäytymisestä – ja toisaalta heidän omia tarpeitaan kirjastoauton palveluiden tarjoamiseksi. Samalla selvitimme johdon sitoutumista osallistamisessa aina esiin tuleviin villeihinkin uudistusehdotuksiin. Jos ei vastauksia aiota ottaa huomioon, niitä on turha kysyä. 

Lasten osallistava työpaja

Lasten osallistava työpaja

Halu kehittää uusia palveluja kirjastoautoon oli Porvoossa merkittävä. Lasten toivomaa pallomerta ja jätskikonetta emme silti harmiksemme saaneet kirjastoautoon mahtumaan. Teknisistä syistä kaatunut suunnitelma verinäytteiden ottamisesta saattaa olla yksi tulevaisuuden kirjastoautojen palveluista, kun väestö ikääntyy ja terveyspalveluverkosto keskittyy kasvukeskuksiin.  

Kirjastoauton käyttäjien todellisten tarpeiden kartoittamiseksi me heittäydyimme kirjastoauton matkaan. Kiersimme kirjastoauton perässä pysähdyspaikalta toisella ja tutustuimme niin villisti ideoiviin koululaisiin kuin hyviä romaaneja kaipaaviin senioreihinkin. Tarkkailimme myös työn sujumista auton pienissä tiloissa. 

Järjestimme tärkeille käyttäjäryhmille työpajat, joissa annoimme ideoinnille selkeät raamit. Mietimme yhdessä konkreettisia ratkaisuja tilan ahtauden ja käyttäjien tarpeiden välille. Mukana suunnittelussa olivat koko matkan ajan myös kirjaston työntekijät.

Vasta kaiken tämän jälkeen sisustusarkkitehtimme aloitti tilakonseptin suunnittelun.

Julkinen hankinta ja osallistava tilasuunnittelu ne yhteen sopii

Porvoon uusi kirjastoauto kaasuttaa toimintaan elokuussa. Tilassa oy:n tekemän osallistamisen ja konseptisuunnittelun tuloksia Porvoo voi hyödyntää, kun se alkaa kehittää kirjastoautotoimintaa kohti tulevaisuuden käyttäjien tarpeita.

– Kirjaston tehtävä on palvella asiakkaita ja tuottaa hyviä asiakaskokemuksia, toteaa Catharina Latvala.

Tavoitetta ei voi saavuttaa, jos ei kysy asiakkailta, mitä he tarvitsevat. Siksi osallistava Kasvukausi®-suunnitteluprosessimme on lyömätön, kun tila on monen ihmisen hyvinvoinnille olennainen – kuten kirjasto.

Osallistava konseptisuunnittelu on lempipuuhaamme. Kasvukausi® on ollut käytössä viiden vuoden ajan jo yli sadassa projektissa. Kysy osallistamisen palveluitamme kaikkiin tarpeisiinne.

Osallistavan suunnittelun uutiset suoraan sähköpostiisi!

Asiantuntijamme
pitävät sinut ajan tasalla!
Tilaa
uutiskirjeemme tästä!
Copyright © 2024 Tilassa Oy