Case Story valaistussuunnittelu: Flemarin “piikin” porraskäytävien valaistusuudistus syntyi yhteistyössä taloyhtiön hallituksen ja asukkaiden kanssa.
Fleminginkatu 25:ssä sijaitsevan, vuonna 1910 valmistuneen, “Flemarin piikin” porraskäytävien valaistus uusittiin kesän 2015 aikana. Valaistuksen uudistamiselle oli tarvetta useasta eri syystä: osa valaisimista oli rikkoutunut ajan saatossa, valaistusteknologia oli vanhaa ja huoltoyhtiötä tarvittiin jatkuvasti vaihtamaan valonlähteitä. Alkukartoituksessa valon määrän havaittiin pimeän aikaan olevan kulkureiteillä kauttaaltaan alle 50 luksia, mikä aiheutti käyttäjille vaaratekijän hissittömässä taloyhtiössä. Jopa normaalisti näkevien asukkaiden oli paikoitellen hankala havaita porrasaskelmia.
Taloyhtiön hallitus halusi
Uusia sähkövetoja haluttiin välttää kustannusten minimoimiseksi, joten valaisinten tuli pääasiassa istua olemassa olevien seinäplafondien paikoille. Valaisinten tuli olla mahdollisimman kestäviä, sillä taloyhtiössä on paljon pieniä asuntoja ja paikoin matalissakin porrashuoneissa liikutaan usein muutto kuormien kanssa.
Valaistus uusittiin taloyhtiön kaikissa viidessä porraskäytävässä. Suunnittelussa ja toteutuksessa osallistettiin taloyhtiön hallitusta ja asukkaita tapaamisilla sekä web-pohjaisella projektinhallintaohjelmalla. Keskustelu verkossa oli vilkasta, ja työn eteneminen tuli samalla dokumentoitua tarkasti. Hallituksen jäsenet olivat myös aktiivisesti mukana testaamassa asennusten toimivuutta, joten asentajat saivat heti kommentit käyttöönsä.
”Kun asukkaat ovat mukana suunnittelussa, lopputulos on toiveiden mukainen.”
Valaistussuunnitelma tehtiin DIALux-valaistus-laskentaohjelmaa käyttäen. Tavoitteena oli lisätä valaistusvoimakkuutta alle 50 luksista mahdollisimman tasaiselle 200 luksin tasolle. Mallinnuksessa havaittiin, että valaisinten valovirran tuli olla minimissään 3 000 luumenia, jotta ne tuottaisivat toivotun valaistusvoimakkuuden. Ilman mallinnusta valaisimiksi olisikin todennäköisesti valikoitunut liian pienen valovirran tuottavat valaisimet. Valon määrän tarve rajasi myös valaisinvalikoimaa.
Valon toivottiin olevan lämpimän sävyistä, ja lopputulos onkin kohtuullisen lämmin valkoinen 3 500 kelviniä. Valaistuksesta haluttiin mahdollisimman häikäisemätön, joten suunnittelussa haettiin epäsuoraa valoa tuottavia valaisimia. Seinävalaisimeksi valikoitui sopivan hintainen italialainen ledivalaisin, jonka selkeä muotoilu miellytti asukkaita. Kestävän valaisimen runko on valettu metallista, ja sen ylä- ja alavalon yhteinen valovirta oli tarvittavat 3 000 luumenia. Testiasennuksessa miellyttiin myös valaisimen epäsuoraan valon jakoon.
Seinävalaisimien ohelle valittiin tehokkaat ledi-nauhat, joita asennettiin porrasnousujen päälle ja käytäville alumiinisilla kulmalistoilla siten, että valo heijastuu tilaan epäsuorasti seinän kautta. Asennuksessa käytettiin myös ledinauhoille tarkoitettua asennuskourua, joten valonlähde ei ole näkyvissä ja valo suodattuu tasaisesti kourun opaaliakryylilevyn läpi.
Valaistuksen ohjaus toteutettiin valoon ja liikkeeseen reagoivilla tunnistimilla, joita asennettiin ala-auloihin, välitasanteiden kattoihin sekä portaiden kerrosten välisiin otsiin, porraskäytävien kattojen alaslaskuja hyödyntäen. Ala-aulojen valot säädettiin syttymään pelkästä liikkeestä.
Tunnistimien säätöjä muokattiin pariin otteeseen, jotta valot saatiin syttymään ja sammumaan synkronissa asukkaiden liikkumisen ja valon määrän kanssa. Sammutusviive voitiin säätää hyvinkin lyhyeksi (noin 30 sekuntia), sillä ledivalot syttyvät tarvittaessa nopeasti takaisin päälle.
Ylinten kerrosten porrastasanteet ovat avointa tilaa kahden kerroksen matkalta, mikä aiheutti ongelmia toiseksi ylimpien kerrosten tunnistimien toiminnassa. Haaste ratkaistiin teettämällä metalliset lipat porrasnousujen ylimpiin otsiin asennettujen tunnistimien yläpuolelle, jolloin ylimpien kerrosten valaistus ei enää häirinnyt alempien kerrosten tunnistimia.
Valaistussuunnittelulla, energiatehokkailla valaisimilla ja valaistuksen ohjauksella saavutettiin kustannuksia säästävä ja turvallinen valaistus.
Juttu julkaistu alunperin Kodin VALO 2016 -lehdessä
Tilassa oy vastasi koko valaistussuunnittelusta ja toteutuksesta. Valitut valaisimet ovat Ivela Giada ja OSRAM LINEARlight. Tunnistimet hankittiin Schneider Electriciltä.